Yhdistyksen toiminta
Finnsecurity ry on turvallisuusalan vaikuttaja ja yhteistoimintajärjestö.
Turvallisuusalan ammattilaisten yhdistyksenä Finnsecurity ry:n tavoitteena on alan merkittävänä vaikuttajana kehittää jäsentensä ammatillista osaamista ja yhteishenkeä verkostoitumalla sekä lisätä yhteistyötä muiden turvallisuusalan järjestöjen, yritysten ja viranomaisten kanssa turvallisuuden edistämiseksi yhteiskunnassa.
Finnsecurity on toteuttanut turvallisuus- ja suojelualaan liittyviä Finnsec- ja Finnsecurity-näyttelyitä jo vuodesta 1978 ja julkaisee Turvallisuusalan Vuosikirjaa.
Finnsecurityn uudeksi puheenjohtajaksi valittiin vuoden 2009 alusta seuraavaksi kaksi vuotiskaudeksi Outokumpu Oyj:n turvallisuusjohtaja Martti Herman Pisto vuodesta 2001 lähtien toimineen eduskunnan turvallisuusjohtaja, varatuomari Jukka Savolan seuraajaksi. Yhdistyksen toimistosta ja hallinnosta vastaa toimitusjohtaja Jouko Laitinen.
Finnsecurity ry on edustettuna SM/poliisiosaston turvallisuusalan neuvottelukunnassa, Oikeusministeriön Rikoksentorjunnan neuvottelukunnassa ja OPH:n turvallisuusalan koulutus- ja tutkintotoimikunnissa. Finnsecurity ry on mukana myös sisäisen turvallisuuden ohjelma hankkeessa ja sen asintuntijaryhmissä. Lisätietoa sisäisen turvallisuuden ohjelmasta löytyy Sisäasiainministeriön internet-sivuilta.


