23.11.2020

TIEDOTE 23.11.2020: FinnSec 2021 ja Turvallisuus 2021 yhdistävät voimansa lokakuussa 2021

FinnSec 2021 ja Turvallisuus 2021 yhdistävät voimansa lokakuussa 2021

 

Messukeskuksessa Helsingissä samanaikaisesti 6.–7.10.2021 järjestettävät FinnSec 2021 ja Turvallisuus 2021 muodostavat tärkeimmän tapahtumakokonaisuuden yritysturvallisuudesta sekä palo- ja pelastustoimesta vastaaville.

 

Turvallisuusratkaisuihin, -palveluihin ja -tuotteisiin voi ainutlaatuisesti tutustua näin laajasti samalla kertaa.

”Pääsemme nyt ensimmäistä kertaa tekemään tapahtumaa yhdessä näin suurella porukalla turvallisuusalan toimijoita”, iloitsee tapahtumakokonaisuudesta vastaava Riikka Telin Messukeskuksesta.

”On hienoa järjestää kaksi kiinteästi toisiinsa liittyvää tapahtumaa samanaikaisesti Messukeskuksessa. Näiden kahden tapahtuman lisäksi Messukeskuksessa on tuolloin myös Cyber Security Nordic 2021, Kiinteistö 2021 ja Avita AudioVisualExpo 2021. Synergia kaikkien näiden tapahtumien välillä on vahva ja tuo lisäarvoa sekä näytteilleasettajille että kävijöille.”

 

Luomme huomisen turvallisuutta

Finnsecurity ry:n johtotähti FinnSec 2021 on Pohjoismaiden merkittävin turvallisuusteknologian ja -palveluiden tapahtuma, joka järjestetään nyt jo neljännentoista kerran Messukeskuksessa Helsingissä. 

Tapahtuma kokoaa turvallisuusalan ammattilaiset ja yritysjohdon tutustumaan alan uusiin trendeihin ja ratkaisuihin, päivittämään tietonsa ja kohtaamaan. Tapahtuman järjestää Messukeskus Finnsecurity ry:n toimeksiannosta.

”Odotamme innolla vuoden 2021 tapahtumaa. Nyt pääsemme yhdessä Turvallisuus-messujen kanssa esittelemään melkeinpä kaiken turvallisuusalaan liittyvän ja tarjoamaan kävijöille kokonaiskuvan yritysturvallisuuden osa-alueista. Toisiaan täydentävä yhteistyö on aina järkevää”, toteaa Finnsecurity ry:n toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää.

 

”Yritysjäsenillemme on myös merkittävänä jäsenetuna FinnSec-messuilta saatava näytteilleasettaja-alennus. Sen voi saada vain Finnsecurityn yritysjäsenet”, Vuorenpää muistuttaa.

 

Turvallisuus 2021 on palo- ja pelastusalan ammattitapahtuma,  joka kokoaa palo- ja pelastusalan ammattilaiset tutustumaan alan uusiin tuotteisiin ja palveluihin, päivittämään tietonsa ja verkostoitumaan. Tapahtuman järjestää Messukeskus Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry:n toimeksiannosta nyt ensimmäistä kertaa Messukeskuksessa Helsingissä. Aiemmin tapahtuma on järjestetty vuodesta 1982 Jyväskylässä ja Tampereella.

 

Suunnittelu käynnissä

FinnSec 2021 ja Turvallisuus 2021 -messujen osastomyynti on käynnissä ja molempien tapahtumien ohjelmaa suunnitellaan. Odotettavissa on huikea koko turvallisuusalan kokoava tärkeä tapahtuma, joka mahdollistaa verkostoitumisen entistä tehokkaammin.

 

FinnSec 2021 ja Turvallisuus 2021 järjestetään keskiviikosta torstaihin 6. – 7.10.2021 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtumat ovat avoinna 6.10. klo 9–19 ja 7.10. klo 9–17. Avajaispäivänä klo 16–19 on tapahtumissa After Work.

 

Kävijät voivat tutustua molempiin tapahtumiin rekisteröitymällä veloituksetta. Rekisteröinti aukeaa keväällä 2021. FinnSec  järjestettiin edellisen kerran Messukeskuksessa vuonna 2019 ja Turvallisuus vuonna 2018 Tampereella.

 

www.finnsec.fi #finnsec2021

www.turvallisuusmessut2021.fi  #turvallisuus2021

« Takaisin

Finnsecurityn jäsenet